Vertaistuki auttaa elämään ME/CFS-sairauden kanssa
Yksi SMEY:n toiminnan lähtökohdista on vertaistuen tarjoaminen muille ME/CFS-sairaille. Vertaistuki mahdollistaa toisen ihmisen kohtaamisen ja ymmärtämisen ainutlaatuisella tavalla, usein omia läheisiäkin syvemmin. Vaikka läheiset ovatkin ensiarvoisen tärkeitä sairastuneen rinnalla kulkijoita, vertaiset voivat jakaa toisilleen tietoa siitä, miten ME/CFS-sairauden kanssa pystyy elämään tai minkälaisista keinoista voisi omien kokemusten perusteella olla apua sairauden hoitamisessa. Vertaistuki voi voimaannuttaa ja ylläpitää toivoa vaikeassa tilanteessa.
Vertaistuki voi antaa paljon myös vertaisryhmän ylläpitäjälle. Ryhmän vetäminen antaa mahtavan tunteen siitä, että omasta vaikeasta tilanteesta huolimatta pystyy olemaan avuksi toisille ihmisille ja vertaisille, jotka ovat myös samassa tilanteessa tai usein jopa huonommassa. Ryhmässä saa myös itse olla vertainen. Toisaalta ryhmän vetäminen voi viedä voimia, koska ryhmässä käsitellään välillä rankkojakin asioita. Tästä huolimatta vertaisryhmän vetäjät kokevat jäävänsä työssä yleensä kirkkaasti plussan puolelle. Ja jos ryhmälle saadaan useampia vetäjiä, yhden ihmisen taakka helpottuu. Yhteistyö merkitsee siis tässäkin voimaa! Vertaistuki tarkoittaa kuuntelua, auttamista, ymmärtämistä, kyyneliä ja käsittämättömän paljon iloa ahaa-elämysten myötä.
Sinustako vertaistukihenkilö ja/tai vertaisryhmän vetäjä?
Etsimme uusia vertaistukiryhmien vetäjiä ja/tai vertaistukitapahtumien järjestäjiä. Mikäli olet kiinnostunut, olethan meihin yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen tuomas.ylisiurua(at)smey.fi tai yhdistys(at)smey.fi. Pystymme avustamaan taloudellisesti niin vertaistukitapahtumien järjestämistä kuin tukihenkilöiden kouluttautumista.
Invalidiliiton kouluttamia vertaistukihenkilöitä
Suomen ME/CFS-yhdistyksellä on vertaistukihenkilöitä eri puolella Suomea.
Pääkaupunkiseutu: Irene Roivas
Keski-Uusimaa: Mintti Raassina
Pirkanmaa: Tuomas Ylisiurua ja Tiina Peltola
Keski-Suomi: Annukka Harjula
Varsinais-Suomi: Jaana Tappokallio
SMEY:n vertaistukiasioiden yhteyshenkilönä toimii Tuomas Ylisiurua, tuomas.ylisiurua(at)smey.fi.
Tulevat vertaistukitapaamiset
Tampereen seudun ryhmä on toiminnassa ja sitä vetää Tiina Peltola. Syyskuussa 2021 on aloittanut ryhmä myös Hämeenkyrössä. Tapaamisista ilmoitellaan tällä hetkellä sivustomme uutisissa sekä yhdistyksen Facebook-sivulla ja -jäsenryhmässä. Tervetuloa mukaan!
Tukinetin sivustolla toimii ME/CFS-vertaischat, jossa jutellaan anonyymisti siitä, miten ME/CFS elämässä vaikuttaa ja miten sen kanssa voi elää. Jaetaan vinkkejä ja kokemuksia, kannustetaan ja tuetaan toisiamme. Chat on parittoman viikon maanantaisin klo 16.30–18.00. Chatin löydät osoitteesta https://tukinet.net/teemat/me-cfs-vertaischat/ryhmachatit. Chattiin voi osallistua, kun on ensin luonut Tukinetin sivulla itselleen tilin (Rekisteröidy).
Vertaistukea löydät myös Facebookin vertaistukiryhmistä. Yhdistyksen jäsenille on oma ryhmä Suomen ME/CFS-yhdistys jäsenille.
Kaikki ryhmissä puhutut asiat ovat salassapidon alaisia.